Kuvien kopiointi ilman lupaa kielletty!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Peppiinan kenneli

Nyt haluan sanoa muutaman sanan Peppiinan kennelistä. Sirahan on sijoituskoira, joka on sijoitettu meille sieltä. Siran virallinen omistaja on siis vielä Kati Simanen, meidän omistukseen Sira siirtyy toisen pentueen jälkeen joka on suunnitteilla keväällä 2012. (Meidän tavoitteena on ennen astutusta saada kunnolla meriittiä TOKO-kentiltä ja ehkäpä vähän näyttelyistäkin, jos tuo neiti suostuisi turkkinsa kasvattamaan..)

Aivan alusta alkaen Kati on tarvittaessa antanut meille neuvoja, hänelle on aina saanut soittaa olipa kyse Sirasta tai Midorista. Häneltä olen saanut paljon tietoa koirista yleisesti, kasvattamisesta ja tokosta. Kati sai meidät osallistumaan ensimmäisiin toko-kisoihimme Siran kanssa(taisi jo olla aikakin, kun 196pistettä saatiin :D). Se mistä erityisesti pidän, on se että Katilla ei ollut tiukkoja vaatimuksia näyttelyihin osallistumisen tai muiden harrastusten kanssa. Kannustusta on tullut varsinkin tokossa, näyttelykehiin ei oikein tuollasta karvatonta oravanpoikasta kannata vielä viedä. Karvoja odotellessa :D

Peppiinan kennelissä pennut kasvavat omassa rauhassa perheen parissa, ei erillään ihmisistä. Pennut tottuvat lapsiin valvotusti ja sopivissa annoksissa. Nartuilla ei teetetä monia pentueita, yhdistelmät ovat mietittyjä ja terveystuloksia tutkittu ja testattu.

Voin hyvillä mielin suositella koiran ottamista Peppiinan kennelistä! :)

1 kommentti:

  1. kiitos postauksesta haluaisin koiran peppiinankennelistä kun asutaan seinäjoella niin on lähellä

    VastaaPoista