Kuvien kopiointi ilman lupaa kielletty!

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Treeniä

Jee! Olipa tehokkaat treenit tänään, hallissa oli kahden tai kolmenkin ryhmän koirat, yhteensä 15koirakkoa! Häiriötä parhaimmillaan.

Paikkamakuu 4min. tehtiin samalla kun suurin osa teki luoksetuloa. Kuten viimeksi sanoin, tällä kertaa Sira ei noussut :D Kävin palkkaamassa kyllä välillä, oli se sen verran erilainen tilanne meille. En usko, että Sira olisi noussut vaikken olisi palkannutkaan.

Sitten harjoiteltiin kontaktia pujotellessamme koiria. Alempi ryhmä muodosti kaksi vastakkain olevaa riviä, jonka läpi me pujottelimme. Aluksi Sira oli vähän ihmeissään, mutta sitten se poto aivan mahtavasti kontaktia vaikka osa pennuista yritti vähän tulla haistelemaan! Kolmannen kerran menimme ilman hihnaa ja 14 koirakon kiertämisessä Sira menetti kontaktin vain kerran! Oon niin ylpeä tytöstäni :) sitten menimme paikalle riviin ja meitä kierreltiin, se olikin Sirkkuselle vähän vaikeampi. Olisi pitänyt tajuta palkata enemmän heti alussa, mutta olin niin humaltunut seuraamisen onnistumisesta, että oletin paikallakin ollessaan kontaktin pysyvän. Lopuksi sujuikin paremmin kun palkkasin runsaammin.

Ruutu ei oikein edistynyt, kosketuspinta oli vähän hakusessa. Läheltä osaa mennä pinnalle, mutta kauempaa rupeaa heti haukkumaan. Toistoa siis vielä ihan läheltä. Ensi kerraksi päätin että osaamme sen pinnan.

Seuraaminen, voi kamala! Mulla on todella kiero asento, vahva vartaloavustus.. :( jos olen suorana, en näe Siraa ja jos katson sitä olen aivan liian kierossa! Suorana ja katsoessani eteen Siran sijaan, koira karkaa viereltä ja haahuilee ihan väärässä paikassa.. Siispä treeniä vain peilin edessä tai kaverin kanssa, joka kertoo koska palkata.

Kaukokäskyissä Sira edelleen hilaa pyllyä eteenpäin. Harjoittelu jatkuu siis edelleen ihan läheltä :( kokeilen käsimerkin vaihtoa, jos se auttaisi..

Nyt alotin naksuttimen käytön! Nyt vielä vaan ehdollistan naksahtamisen ja palkan yhteyden, ja opiskelen siitä samalla lisää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti