Jade

Jade on nyt 12 viikkoa vanha ja kooltaan jo isompi kuin Sira. Huh, touhua on kyllä riittänyt! Nyt koirat tulevat toimeen hyvin keskenään, Siraa kylläkin taitaa vähän ahdistaa Jaden pentu-innokkuus. Painimista olen rajoittanut sisällä, ulkona saavat painaltaa minkä jaksavat, useimmiten Siraa ei niin kiinnosta leikkiä.

Paljoa ei olla treenaamalla treenattu Jaden kanssa, enemmän ollaan vain eletty lapsiarkea. Jade on mukana vetämilläni toko-tunneilla harjoittelemassa rauhassa odottelemista, nyt alan ottaa sitä myös Siran treeneihin, aina silloin tällöin. Jade osaa jo hienosti olla kytkettynä kiinni! Ei riuhdo ja mekasta, ainakaan paljoa :D kyllä sieltä välillä tulee vastalause, mutta todella lievä sellainen.

Nyt treenimme keskittyy laumavietin vahvistamiseen, tehostetusti! Jade on TODELLA itsenäinen pentu. Se ei paljoa sure, jos me katoamme näköpiiristä. Maailmassa on niin paljon kaikkea muuta mielenkiintoista.. Tästä kiukustuneena lähdin yksin metsään Jaden kanssa. Ekalla kerralla se painalsi niin rohkeasti, että itse oikein pelkäsin että kadotan pentuseni. Menin aina piiloon, josta se löysi minut heti, kun vain neiti suvaitsi saapua etsimään.

Olin jo ihan sydän syrjälläni, etten saa kunnon kontaktia pentuseeni, maalailin kauhukuvia Jadesta, joka ihan kylmästi muuttaa muualle hajujen ja makujen perässä. Onneksi toinen metsäreissu pelasti tilannetta: onnistuin menemään niin hyvin piiloon, että Jade ei löytänyt minua pitkään aikaan ja pelästyi! Kutsuin kerran nimeltä, odottelin ja kutsuin uudestaan. Parasta oli se, että minulla oli koko ajan näköyhteys pentuun ja näin, miten se reagoi kutsuuni! Se pysähtyi salamana, kääntyi ja lähti todella innolla etsimään. Voi sitä molemminpuolista riemua kun vihdoin kohtasimme :D Jade sai ruhtinaallisesti nakkeja ja pallokin tuli kehiin. (Jade tuntuu innostuvan/palkkaantuvan eniten lelupalkasta, nyt täytyy sitä vaan opetella.) Tämän jälkeen Jade ei lähtenyt 5 metriä kauemmas minusta! Yritin karistaa sitä kannoiltani, että saisin taas mennä piiloon niin ei. Kääntyilin, pysähtelin, pyrähtelin ja silti pentu seurasi kuin kytkettynä!! Loistavaaaa!! Opetus meni täysin perille. Täytyy sanoa, että kivi putosi sydämeltäni! Nyt luotan siihen, että Jade ei enää ole ihan niin rohkea lähtemään yksin minnekkään. Metsäreissuja aiomme toistaa nyt monta kertaa viikossa, kerta ei tuon pennun kanssa riitä kyllä pitkäksi aikaa ;) Sitäpaitsi, se metsässä rämpiminen tekee hyvää Jaden luustolle sekä emännän pakaroille ;)

JÄTÄ-käskyä olemme harjoitelleet ja tuntuu menevän hyvin perille. JÄTÄ on meillä ehdoton EI! EI-sanaa tulee hoettua koko ajan, se on nyt jo kulunut puhki.. Siksi oikeasti vaarallisiin tilanteisiin tarvitaan jämerämpi käsky. JÄTÄ-käskyä käytetään esim. koiran ollessa vaarassa juosta auton alle, menossa haistelemaan kyytä.. JÄTÄ-käskyä on käytettävä harkiten, todellisten ongelmien kanssa. Todellinen koitos tuli lenkillä, kun huomasin rotan raadon tienvieressä. Minulla oli vesipullo mukana, ilman sitä en olisi edes yrittänyt käyttää käskyä. En kuitenkaan tarvinnut vettä, vaan Jade veti nokkansa pois heti käskyn kuultuaan! Sen jälkeen olikin ilo ylimmillään ja koiraa palkittii namein ja leikein. Hyvä Jade! :)

Metsäreissujen jälkeen meillä tuntuu olevan eri koira. Jade kaipaa enemmän läheisyyttä eikä ole niin koppava. Kontaktia on ollut enemmän, sekä sellaista suomenlapinkoiran luonteelle kuuluvaa leppoisaa nöyryyttä. Kyllä Jadesta vielä koira saadaan! :)