Jee! Olipa tehokkaat treenit tänään, hallissa oli kahden tai kolmenkin ryhmän koirat, yhteensä 15koirakkoa! Häiriötä parhaimmillaan.
Paikkamakuu 4min. tehtiin samalla kun suurin osa teki luoksetuloa. Kuten viimeksi sanoin, tällä kertaa Sira ei noussut :D Kävin palkkaamassa kyllä välillä, oli se sen verran erilainen tilanne meille. En usko, että Sira olisi noussut vaikken olisi palkannutkaan.
Sitten harjoiteltiin kontaktia pujotellessamme koiria. Alempi ryhmä muodosti kaksi vastakkain olevaa riviä, jonka läpi me pujottelimme. Aluksi Sira oli vähän ihmeissään, mutta sitten se poto aivan mahtavasti kontaktia vaikka osa pennuista yritti vähän tulla haistelemaan! Kolmannen kerran menimme ilman hihnaa ja 14 koirakon kiertämisessä Sira menetti kontaktin vain kerran! Oon niin ylpeä tytöstäni :) sitten menimme paikalle riviin ja meitä kierreltiin, se olikin Sirkkuselle vähän vaikeampi. Olisi pitänyt tajuta palkata enemmän heti alussa, mutta olin niin humaltunut seuraamisen onnistumisesta, että oletin paikallakin ollessaan kontaktin pysyvän. Lopuksi sujuikin paremmin kun palkkasin runsaammin.
Ruutu ei oikein edistynyt, kosketuspinta oli vähän hakusessa. Läheltä osaa mennä pinnalle, mutta kauempaa rupeaa heti haukkumaan. Toistoa siis vielä ihan läheltä. Ensi kerraksi päätin että osaamme sen pinnan.
Seuraaminen, voi kamala! Mulla on todella kiero asento, vahva vartaloavustus.. :( jos olen suorana, en näe Siraa ja jos katson sitä olen aivan liian kierossa! Suorana ja katsoessani eteen Siran sijaan, koira karkaa viereltä ja haahuilee ihan väärässä paikassa.. Siispä treeniä vain peilin edessä tai kaverin kanssa, joka kertoo koska palkata.
Kaukokäskyissä Sira edelleen hilaa pyllyä eteenpäin. Harjoittelu jatkuu siis edelleen ihan läheltä :( kokeilen käsimerkin vaihtoa, jos se auttaisi..
Nyt alotin naksuttimen käytön! Nyt vielä vaan ehdollistan naksahtamisen ja palkan yhteyden, ja opiskelen siitä samalla lisää :)
Kuvien kopiointi ilman lupaa kielletty!
perjantai 8. huhtikuuta 2011
Kurinpalautuksen tuloksia!
Pakko nyt heti kertoa, että "kurinpalautus" on tuottanut tuloksia! Johtajuushan mielletään yleensä negatiiviseksi, joskus jopa väkivaltaiseksi. Ilman yhtään väkivaltaa, kuritusta tai muuta ikävää olen saanut Siran kanssa hienoa edistystä asioissa, jotka olivat meillä ongelmia.
Ensinnäkin, ruokapöydän ääressä kerjääminen. Normaalisti Midoria ja Siraa sai kieltää kymmeniä kertoja tulemasta pöydän lähelle. Heti, kun selän käänsi niin jompi kumpi oli Venlan syöttärin vieressä ja arvatkaapa vain onko lapsesta kiva syöttää omaa ruokaansa koirille! Katin luona aloitimme Siralle harjoittelun: pois-käsky -> loikoilukomento -> heti kun tuli pöydän viereen vein Siran toiseen huoneeseen, ovi kiinni. Siellä se oli noin puoli minuuttia ja sitten vapautin mutta kielsin tulemasta keittiöön. Taas yritti hiipiä lähelle joten vein huoneeseen. Tein tämän 3 tai 4 kertaan, sen jälkeen Sira ei sillä ruokailulla tullut kertaakaan pöydän lähelle. Sen jälkeen Siralle on riittänyt yksi pois-käsky ja paapimaan-komento, jota käytän silloin kun haluan koirieni menevän rennosti makoilemaan. Tämä toimi siis vieraassa paikassa ja kotona, muiden koirien touhutessa omiaan. Midorille sama juttu kotona, mutta vain kerran huoneeseen niin johan herra tajusi. Selvästi sillä ei ollut niin kova vietti tulla mamman lähelle.. :D
Tässäkin, kuten muissakin komennoissa, on tärkeää vapautus! Koira on muistettava joka kerta vapauttaa käskyn loputtua, jotta koira tietää että nyt sen on lupa mennä taas pöydän lähelle. Jos vapautuksen aina unohtaa, ei koiralla ole käsitystä siitä, kuinka kauan sen pitää olla käskyn alla. Vapautus on yhtä tärkeä asia opettaa koiralle kuin itse käskykin! Yleensä vain se on omistajalle vaikeampi asia kuin koiralle ;)
Muita tuloksia Siran kanssa on se, että se ei koko ajan hae huomiotani eikä seuraa perässä. Nyt se makoilee lempipaikoillaan rentona, vaikka minä pyörin lasten ja sotkujen perässä ympäri kämppää.. Tätä siis jatketaan ehdottomasti! Katsotaan, mitä muuta saamme aikaan vielä :)

torstai 7. huhtikuuta 2011
Midorin tilanne
On tällä hetkellä vähän epäselvä. MUTTA, sillä on kuitenkin nyt hyvä uusi koti! Paremmassa paikassa se ei voisi tällä hetkellä olla, mä olen jopa innoissani! Olin varautunut siihen, että itken silmät päästäni, mutta sillä on nyt niin hyvät olot ettei sen takia sureta yhtään. Ystävämme pikkuveli kihlattuineen otti Midorin luokseen, Mitsku ei siis lähde kauas elämästämme.
Kuitenkin huonompia uutisia oli sen sijaan eläinlääkärikäynti Midorin kanssa tänään.. Mitskun häntä on niin huonossa kunnossa, että vaarana on koko hännän poistaminen. Viimeinen häntänikama on näkyvissä, hännän pehmytkudos on siis kuoriutunut pois! Ja minä tyhmä luulin sen nökäreen olevan kuivunutta rupea :(
Vaikka häntä paranisi, täytyy miettiä mikä aiheuttaa kaikki nuo oireet, kirsukin on ihan outo. Onko se sellainen, mikä pystytään hoitamaan elinikäisellä lääkityksellä vai olisiko armeliaampaa nukuttaa Midori kivuistansa.. Näitä nyt sitten pähkäillään eläinlääkärin, meidän ja Midorin uusien omistajien kanssa. Rankkaa heillekkin kun saavat koiran ehkä kolmeksi viikoksi tai sitten moneksi vuodeksi.. Mutta ainakin siellä Midorin elämä on nautinnollista: vinkuleluja, tokoa, agilityä, sängyllä nukkumista, rauhaa ja rapsutuksia. Sekä Midorin vanha koiraystävä kuuluu myös uuden perheen lähipiiriin! Iso kiitos siis Midorin uudelle "sijaisperheelle" josta toivottavasti tulee loppujen lopuksi pysyvä perhe, riippuen Midorin parantumisesta.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Kurinpalautusta, johtajuutta ja treeniä
Olin lasten ja Siran kanssa Katin luona kyläilemässä, oli kyllä kivaa vaihtelua kotiäidin arkeen! Suunniteltiin Katille arkitottelevaisuus-kurssin runkoa, puhuttiin koirista ja otettiinpa vähän treeniä pihalla lasten ulkoillessa. Oli kyllä kiva vaihdella vinkkejä ja toimivia juttuja! Nyt ainakin osaan arvostaa Porin erittäin hyvää ja monipuolista tarjontaa tokossa ja agilityssä, kaikkialla ei näköjään ole paljon mitään valinnanvaraa.
Katin luona oli todella kiva viettää aikaa, mutta me saatiin kyllä Siran kanss aika "kurinpalautus"! :D Mä kuulemma nysvään ja paapon Siraa ihan liikaa. Mitä haittaa siitä nyt on jos se nukkuu kainalossa koko ajan, tai on sylissä tai rapsuteltavana.. :D No joo, Midorin kodinetsinnän myötä oon keskittynyt Siraan ettei tuntuisi niin pahalta. Niinpä me sitten vähän tiukennetaan kuria eli positiivista johtajuutta kuntoon.
Johtajuushan ei ole pelottelua tai luulojen pois ottamista koiralta, vaan positiivisella tavalla vahvistetaan omaa asemaa lauman johtajana. Luettelen nyt vain nopsaan muutamia keinoja siihen, nukkumatti kutsuu pian :)
- koira huomioidaan vain silloin kun omistaja päättää ja silloinkin omistaja kutsuu koiran luokseen. Jos koira itse hakee huomiota tuomalla leluja tai tulemalla rapsuteltavaksi, se ei tarkoita "rapsuttaisitko minua?" vaan "nyt HETI rapsutukset/leikki tänne!!".
- koira ei koskaan saa mitään herkkuja tai ruokaa ilman työtä. Koira joutuu tekemään käskystä jotain, vaikka maahanmenon, sivulletulon tai katsekontaktin ennen namipalan antamista. Sama koskee ruokaa.
- koiran on odotettava lupaa mm. syömiseen, ulos- ja sisälle menoon, autoon ja autosta pois hyppäämiseen. Osa näistä on tärkeitä jo turvallisuudenkin takia: avaat autosi takaluukun ja koira livahtaa ilman lupaa pois ohi ajavan auton alle. Meillä koirat katsovat silmiin ja saavat luvan sen jälkeen joko "saa tulla" tai "ole hyvä" - vapautuksilla.
- omistaja menee ensin ulos ja sisään ovista. Koira odottaa lupaa ja tulee luvan kanssa omistajan jälkeen.
- kotiin tullessa koiraa ei huomioida heti vaan sitten vasta, kun se on rauhoittunut ja mennyt makoilemaan. Jan Fennelin Kuuntelen koiraani-kirjan mukaan pitäisi ensin juoda teetä kotiintultuaan, sitten vasta huomata koira. (Meillä se menee taas tällä hetkellä niin että oven auettua mä ryntään rapsuttelemaan riehuvia koiria..)
Johtajuudesta voisi kirjoittaa todella paljon, palaan joskus toiste asiaan tarkemmin..
Treeneissä tänään oli ihan uusi liike meille, liikkeestä istuminen! Oli kiva saada välillä jotain täysin uutta treenattavaa!
Nouto meni todella hienosti, palautusasento oli hyvä eikä kapulan kantamisessa ollut ongelmia. Vauhtia ehkä saisi olla enemmän..
Seuraamiset oli kyllä taas kamalaa katsottavaa, huh. Niitäpä treenailemaan kunnolla. Paikkamakuu meni hienosti!
Vire oli ehkä vähän huono, siihen varmasti vaikutti 1.5h ajomatka juuri ennen treenejä, pikapissatuksella. Kotiläksyksi tuli liikkeestä istuminen ja ajattelin oikeasti haastaa itseni ja treenata sen kuntoon ensi viikoksi! :D saa nähdä miten käy ;)

Peppiinan kenneli
Nyt haluan sanoa muutaman sanan Peppiinan kennelistä. Sirahan on sijoituskoira, joka on sijoitettu meille sieltä. Siran virallinen omistaja on siis vielä Kati Simanen, meidän omistukseen Sira siirtyy toisen pentueen jälkeen joka on suunnitteilla keväällä 2012. (Meidän tavoitteena on ennen astutusta saada kunnolla meriittiä TOKO-kentiltä ja ehkäpä vähän näyttelyistäkin, jos tuo neiti suostuisi turkkinsa kasvattamaan..)
Aivan alusta alkaen Kati on tarvittaessa antanut meille neuvoja, hänelle on aina saanut soittaa olipa kyse Sirasta tai Midorista. Häneltä olen saanut paljon tietoa koirista yleisesti, kasvattamisesta ja tokosta. Kati sai meidät osallistumaan ensimmäisiin toko-kisoihimme Siran kanssa(taisi jo olla aikakin, kun 196pistettä saatiin :D). Se mistä erityisesti pidän, on se että Katilla ei ollut tiukkoja vaatimuksia näyttelyihin osallistumisen tai muiden harrastusten kanssa. Kannustusta on tullut varsinkin tokossa, näyttelykehiin ei oikein tuollasta karvatonta oravanpoikasta kannata vielä viedä. Karvoja odotellessa :D
Peppiinan kennelissä pennut kasvavat omassa rauhassa perheen parissa, ei erillään ihmisistä. Pennut tottuvat lapsiin valvotusti ja sopivissa annoksissa. Nartuilla ei teetetä monia pentueita, yhdistelmät ovat mietittyjä ja terveystuloksia tutkittu ja testattu.
Voin hyvillä mielin suositella koiran ottamista Peppiinan kennelistä! :)

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
160 pistettä ja ykköstulos Midorille!
Tänään oli Midorin toiset ja meidän yhteiset viimeiset kisat. Tunnelma oli kyllä vähän sen mukainen, kyyneleitä pidätellessä meni kaikki liikkeet. Midori taisi vaistota sen, se ei oikein ollut mukana juonessa. Seuraaminen meni vähän niin ja näin, kontakti puuttui melkein kokonaan. Luoksetulo, liikkeestä maahan, liikkeestä seis ja hyppy meni sitten jo ihan ok.
Tiedän Midorin osaavan paremminkin kaikki, mutta saatiin me silti kehujakin! Yhteistyö toimi melko hyvin, koira oli kaikesta huolimatta kiinnostunut ohjaajasta ja selvästi näki koiran osaavan liikkeet hyvin, nyt vain joku häiritsi. Tähän on hyvä lopettaa, ykköstulos taskussa muistona ja kisakokemusta rikkaampana..
Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 10
Seuraaminen hihnalla 5
Seuraaminen ilman hihnaa 6
Liikkeestä maahan 8.5
Luoksetulo 9
Liikkeestä seisominen 7
Hyppy 10
Kokonaisvaikutus 8
Kiitos Midorille!

lauantai 2. huhtikuuta 2011
Treeniä
Eilen oltiin ensimmäistä kertaa Siran kanssa Ulvilan palveluskoirat ry:n tokon kilpatreeneissä. Oltiin Agilityn Lumoa-hallilla Harmaalinnassa, oli kyllä mukava treenata isossa ja lämpimässä hallissa! Häiriötä oli valtavasti, koirakoita oli 8, 2 ohjaajaa sekä mittelivauva pienen ohjaajansa kanssa. Todella tehokasta häiriötreeniä meille, kieltämättä.
Paikkamakuussa Sira nousi ennen aikojaan, paikalleen palautuksen jälkeen jäi hyvin loppuun asti. Vähän katteli ympärilleen outoja ääniä ja pennun leikkimistä pallolla nenän edessä. Ensi kerralla se ei nouse, sanokaa mun sanoneen ;)
Kosketuspintaa ruvettiin harjoittelemaan, opittiin vähän alkeita siitä ruutua varten. Kotona jatketaan nyt sitten opettelua. Ei olla ennen otettukkaan sitä joten ihan uusia juttuja päästään siis treenailemaan.
Seuraamista ja luoksetuloa otettiin myös, vähän katsastettiin mitä me osataan ja pie iä yksityiskohtia hiottiin. On vain niin kovin vaikeaa seurauttaa pientä koiraa ja olla ihan tikkusuorana! :D vaatii nyt kyllä paljon peilin edessä seuraamista ja vaikka kirjapino pään päällä ;)
Tänään olin vetämässä sekä alokasluokan- että pentukurssia. Otin molemmat koiruudet mukaan harjoittelemaam odottamista ja rauhoittumista, vaikka mamma touhuaa omiaan. Tuntien jälkeen treenasin molempia koiria, voi että kun Midoria oli kiva nyt mennä! Kyyneleet silmissä mentiin, taisi olla viimeinen kerta kun me pojun kanssa treenattiin yhdessä :(
Huomenna kisat, sitten saa nähdä mitä maanantai tuo tullessaan, jääkö Midori uuteen kotiin vai palaako kotiin..

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)