Kuvien kopiointi ilman lupaa kielletty!

torstai 16. kesäkuuta 2011

SM-kisat

Kai niistäkin pitää nyt vähän kertoa, vaikka yksi sana kuvaa kaiken: katastrofi! Sira ei ole IKINÄ, ei siis ikinä, ole tehnyt niin huonosti mitä Klaukkalassa. Sen verran koiraani tunnen, että voin sanoa järkyttävän kuumuuden olevan suurin syy totaaliseen toimimattomuuteen.

Olimme paikan päällä aamu 8, ja oma vuoroni oli noin 13 aikoihin. Siinä oli Siran mielestä monta tuntia liikaa kuumassa ilmassa. Kaikkeni yritin viilentääkseni koiran oloa: märkä pyyhe häkin pohjalla, märkä pyyhe päällä aina välillä, jäinen vesipullo häkissä.. Ennen omaa vuoroa jo tiesin, ettei tästä tule mitään. Sira vain läähätti ja katseli muualle. En uskaltanut kauheasti riehuttaa Siraa, kun pelkäsin sen läkähtyvän! :( Itselläkin oli jo aivan liian kuuma siinä vaiheessa, ja jännitys muuttui pakokauhuksi kun tajusin, ettei Sira jaksa.. Todennäköisesti Sira senkin vaistosi ja meni vielä enemmän lukkoon. Tylsä homma, ei voi muuta sanoa. Lohduttavaa on, että muut koirat/hälinä ei häirinnyt Siraa, niiden takia ei suoritus mennyt huonosti.

Pisteitä en kaikkia muista ja kisakirja jäi joukkueenjohtajalle, me kun lähdimme aika pian suorituksemme jälkeen kotimatkalle.

Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 10 (selvästi Sira oli liian poikki jaksaakseen nousta!)
Seuraamiset oli 6 ja 5, aivan kamalaa!! Sira katosi ihan täysin kontaktista, jätätti kamalasti.. Oli ihan haluton, jouduin vetämään sitä perässä!! Plaah.

Luoksetulo 10, se ei "koskaan" petä. Siinäkään vauhti ei ollut niin hyvä kuin normaalisti. Luoksetulon jälkeen sain Siraa vähän innostettua juostessamme toiseen kehään, vire oli vähän parempi ja toiveet korkealla. Kunnes.. Tuomari lähti käymään kehän laidalla olevassa teltassa ja me jouduimme hetken odottamaan. Se riitti. Vire laski kuin kissan häntä.

Hyppy 8, kaksoiskäsky.
Liikkeestä maahan 0, ei meininkiäkään mennä.. :( Sira näyttikin ihan surkealta ja anteeksipyytävältä kun palasin sen luo..
Liikkeestä seis, en muista. Seuraaminen siinä kuten kaikissa muissakin KAMALAA, pysähtyi hyvin, 2 käskyä perusasentoon. (en tiedä edes koska olen treeneissä joutunut antamaan kaksi käskyä perusasentoon palaamisessa!!)
Seuraamisissakaan Sira ei tullut perusasentoon vaan jäi seisomaan, katsoikin mua ihan ku kysyen et "onks pakko jossei jaksa?"..

Parin tunnin kotimatkan jälkeen ilmastoidulla autolla, Sira hyppäsi autosta alas ja tänttäs oikeen iloisesti ja haki kontaktia. Se oikein odotti, et koska me aloitetaan treenaamaan!! Otin vähän liikkeitä ja se teki ne mielettömän hyvin :/ plaah. Täytyy kyllä sanoa, että mun kisainto alkaa vähän lopahtaa. Ei meistä taida olla kisaajiksi, vaikka mä haluisinkin. En oikein tiedä, miten meen kisaura tästä etenee. Ne 3 ykköstulosta haluisin alokkaasta saada, ja tiedän että haluan enemmänkin, koska Sirassa on mun mielestä niin paljon potkua! Tykkään treenata sen kanssa, mutta en tiedä oonko mä ohjaajana tarpeeksi hyvä, jotra saavuttaisimme tottelevaisuusvalion arvon, mikä on ollut tavoitteena..
Saas nähdä..

P.S oli kiva kuulla, että Siran tyttären perhe seuraa blogia! :) Tyttö on kuulemma perinyt äidiltänsä toko-geenejä, tuloksia (ja blogia?) odotellessa! :D

1 kommentti:

  1. Kiva päästä kisatunnelmaan mukaa näin tekstin välityksel, vaikka tulos ei ollutkaa toivottu! Palaa kyl mieleen se tukahduttava helle. Älkää jättäkö hyvää harrastusta! Eiköhän ne kisatki sit kesytetä. :)

    VastaaPoista